Suppilovahvero on jälleen sieni, jonka jatkokäsittely on parhaina vuosina pullonkaula. Se on niin pienikokoinen, että korin täyttämiseen menee ainakin 20 minuuttia, mutta se ole ongelma. Kyllä niitä kerää mielellään hitaampaakin tahtia, mutta putsaaminen on toinen juttu. Suppilovahveron jalka on usein ontto ja joskus siellä asuu melko iso toukka, mutta useammin sieltä löytyy männyn neulanen. Suppilovahvero onkin hyvä repiä kahtia niin, että jalka halkeaa, jolloin se myös kuivuu helpommin. Koska suppilovahveron kerääminen kannattaa jättää myöhäiseen syksyyn, jotta se ehtisi kasvaa mahdollisimman suureksi, eletään jo lämmityskautta ja suppilovahvero kuivaa riittävän nopeasti levitettynä vaikkapa pöydälle. Jos keräämisen jättää marras- ja joulukuulle, alkavat päivät olla niin lyhyitä, että se asettaa rajoitteita. Suppilovahvero kestää hyvin parin asteen pakkasen, joten ensilumi vain suojaa sitä hyvin kovemmalta pakkaselta ja sen sulettua voi hyvin jatkaa sienestystä.
Suppilovahvero pitää muuta maastoa korkeammista paikoista ja erityisesti etelärinteistä. Jos puusto on vanhaa, saa maaperä olla hyvinkin vaatimatonta, lähes pelkkää kalliota tai kivikkoa. Paras suppilovahveropaikka, jonka minä olen löytänyt, aiheutti ihmetystä kesällä ja alkusyksystä, eikö siellä kasva lainkaan sieniä?
Suppilovahveron voi sekoittaa kosteikkovahveroon, mutta se ei haittaa. Kosteikkovahveroa olen löytänyt vain Paraisilta ja se pitääkin kalkkipitoisesta maasta. Rustonupikan voi myös sekoittaa nuoreen suppilovahveroon, mutta kokeneempi suppilovahveron kerääjä ei niin pientä sientä keräisi ja ulkonäköero on itseasiassa aika suuri. Rustonupikkaa on pidetty jopa hyvänä sienenä, mutta useimmiten kelvottomana ja kuka niin pieniä viitsisi poimia?
Syksyn toinen sieniretki tehdään paikkaan, josta olen kerännyt kahtena syksynä 300 litraa suppilovahveroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti